Artist Interview: Chin We

Taiteilijatapaaminen: Chin We

From the series IFE NKIL, “Ife nkili” means “come and see, come and see beauty”

Kun ensimmäisen kerran näin Chin We’n töitä valokuvanäyttelyssä Lontoossa, ne herättivät heti huomioni. Ihmiset jotka katsoivat kameran linssiin läpi näyttivät rauhallisilta ja tyyniltä. Kuvista näkyi myös eletty elämä ja sen ristiriitaiset kerrokset. Valokuvien moniulotteisuus ja kerroksellisuus saivat minut palaamaan aina uudelleen näiden kuvien äärelle ja kuvittelemaan mitä tarinoita ne kätkivät sisälleen.

Chin We on palkittu kuvataiteilija, taide- ja dokumenttivalokuvaaja. Hän syntyi Manchesterissa, Englannissa ja vietti lapsuutensa Nsukka’ssa, Itä-Nigeriassa ja nuoruutensa Lontoossa, Englannissa. Häntä on aina kiehtonut ihmiset, muotokuvat ja ihmisten ytimen tavoittaminen, sekä visuaalinen tarinankerronta. Taiteellisessa työssään hän tutkii identiteettiä, kulttuuria, perinteitä ja afrikkalaista kulttuuria. Hänen valokuvansa juhlii ja voimaannuttaa myös nykyajan afrikkalaista kulttuuria ja identiteettiä.

Chin We on Royal Society of Arts’in jäsen. Hänen töitään on julkaistu CNN:ssä ja useissa muissa julkaisuissa. Hän oli esillä CNN:ssä yhtenä valituista afrikkalaisnaisvalokuvaajista, ja hänet nimettiin ehdokkaaksi RPS 100 Royal Photographic Society’ssä, missä hän voitti kunniamaininnan muotokuva-kategoriassa kansainvälisissä muotokuvapalkinnoissa (International Photography Awards, IPA) 2018.


Voitko kertoa kuka olet ja mitä teet?

Olen valokuvataiteilija, taide- ja dokumenttivalokuvaaja, ja asun tällä hetkellä Lontoossa.

Mitä teemoja käsittelet työssäsi?

Työssäni tutkin identiteettiä, kulttuuria, perinteitä ja afrikkalaista kulttuuria. Taiteellisessa työssäni haluan myös voimaannuttaa ja juhlia nykyajan afrikkalaista kulttuuria ja identiteettiä.

Mikä rooli taiteilijoilla on yhteiskunnassa?

Mielestäni taiteilijoiden yhteiskunnallinen vaikutus on sidottu aiheisiin joita he käsittelevät taiteessaan. Taiteilija voi provosoida, kohottaa tai näyttää tietä teoksillaan. Taiteilija tarjoaa yhteiskunnalle historiaa, tunteita, raivoa, väriä ja tekstuuria

From the series IFE NKIL, “Ife nkili” means “come and see, come and see beauty”

Voitko kuvailla todellista tilannetta, joka inspiroi sinua luomaan?

Kulttuurini ja perintöni inspiroivat minua luomaan. Afrikan mantereen kauniit ihmiset, jotka näen aina, kun matkustan kotimaahani. Myös tunnetut afrikkalaiset valokuvaajat 1950-, 60-, ja 70-luvulla inspiroivat minua.

Miksi taidetta? Mitä luova työ antaa sinulle?

Taiteessa voi vapaasti ilmaista itsesään. Luova työ tuo pintaan tunteiden kirjon ja saa minut hengistymään.

Sanoisitteko, että teillä on taiteellinen näkemys elämästä?

Voi kyllä! Taiteilijoilla ovat rakenteellisesti erilaiset aivot verrattuna muihin.

From the series IFE NKIL, “Ife nkili” means “come and see, come and see beauty”

Mikä inspiroi sinua?

Ihmiset inspiroivat minua. Rakastan ihmisten valokuvaamista ja tarinoiden kertomista. Olen dokumenttivalokuvaaja sydämessäni.

Mikä olisi unelmaprojektisi?

Unelmaprojektini olisi matkustaa kaikkiin Afrikan 54 maahan ja dokumentoida eri heimoja, kulttuuria ja perintöä.

Mikä on paras neuvo, jonka olet saanut taiteilijana?

Valokuvaajana paras ohje jonka olen saanut on; mene vain ulos ja kuvaa! Jatka oppimista, tutustu muihin valokuvaajiin, jotka työskentelevät samojen teemojen kanssa. Internetissä on niin paljon oppimateriaaleja joihin voi tutustua. Lopuksi, mene ulos ja kuvaa!

Self-portrait Chin We

Luuletko, että taiteilija tarvitsee lopullisen tavoitteen työssään? Jos näin on, mikä on sinun?

Minulle henkilökohtaisesti perimmäinen tavoite on olla onnellinen, keskittyä minun taiteelliseen työhöni ja löytää uusia intohimon kohteita valokuvaukselle.

Mitä et voisi elää ilman taiteilijana?

Oma kamerani, puhelimeni ja muistilehtiöni.


Mistä voit seurata Chin We:

INSTAGRAM : https://www.instagram.com/chinwe.me/

WEBSITE: http://chinwe.me/

TWITTER: https://twitter.com/chinw_e

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *